sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Something new

Olisipa muuten tosi fiksua todella tehdä swatch library kaikista lakoista.. ainakin sellaisista, joista ei voi täysin päätellä pullon perusteella millaisena toistuvat kynnellä, tai sitten ainakin sellaisista jotka ovat joko pettymyksiä tai positiivisia yllätyksiä, jos nyt ei ehdi aina kaikilla lakkausta tekemään ja blogiin tallentamaan. Äkkiseltään mieleen tulee China Glazen Midtown Magic, joka on todella ihana tummanruskea kultashimmerillä, jossa kimmellys todella näkyy, mutta ei kuitenkaan ole glitteri. Sitten taas muistan OPIn DS Mysteryn, jonka satuin vielä kaupassakin bongaamaan ja vakuutuin, että tuo on saatava, ja se taas oli todellisuudessa pettymys, eikä enää kynnellä ollut mikään mysteeri vaan aika vaisu, pulloa katsoessa vaan ei meinaisi millään uskoa. Toisaalta jos on huono kamera tai vaikeasti kuvattava lakka, niin ei sekään välttämättä totuutta kerro.

Lakkahulluudesta on vaikea päästä eroon. Aina tulee kuitenkin jotain jännää joka on saatava. No onko siinä sitten mitään pahaa, ei välttämättä, mutta jos haluaisi edelleen tiivistää kokoelmaansa.. nyt kaikki indiet puskee (torjutorju) ja esim. Dance Legend.. se tunne.. OOH? OOH! *omgigottahavethat* kaikkitietäätunteen. Tai pettymys ja paniikki, mistä noita saa, eikö noita saa mistään, mistä noita saisi, saisiko jostain ja google laulaa.

Kicksistä muuten saa nykyään Anastacia Beverly Hills-tuotteita, rouvahan on siis Hollywoodin kulmakarvaguru, mutta valikoima on laajentunut rajauskyniin, luomiväreihin ja varjostuspalettiin, jonka nappasin kuponkialen kanssa.
Contour Kitin normaalihinta oli 55 e ja kun googlettelin, että kannattaako tällainen hankkia, niin tuntui olevan monesta paikkaa ihan lopussa ja odotettavissa vasta ensi vuonna, joten epäilin onko Kickskään näitä saanut, kun mainoslehteä lueskelin.
Netti on varmasti swatcheja täynnä, joten en ala nyt swatchailemaan. Taitavat olla enimmäkseen mattaa, ja tuo yläoikea hieman shimmerinen. Ihan mielenkiintoiselta vaikutti ja hyvälaatuiselta, täytyisi taas ottaa asiaksi leikkiä tuon kanssa, jotenkin harmaassa rännässä tarpoessa contourit eivät tule ensimmäiseksi mieleen. Kulmatuotteita en ajatellut ainakaan toistaiseksi hankkia, yleensä laitan vain aavistuksen vaaleanruskeaa luomiväriä täytteeksi vaikka kulmani ovat luonnostaan melkein mustat.
Melkein unohdin, että Glitter Galiakin tuli vihdoin hankittua, mutta voi, hienoinen pettymys.. kunpa tuo Citrine olisi ollut samanlainen kuin pullossa mutta ei. En muista laitoinko 2 vai 3 kerrosta, mutta ei oikein auttanut asiaa. Jälki oli siis aika hailakkaa.

Wow Prism? Yes you are! Oisko nää vähänkuin scattered holoa and then some, tykkäänkin oikeastaan scatterista enemmän kuin lineaarisesta. Kuvat eivät riitä kertomaan, ihan superia. Tämän ostin Minailsilta. Sieltä teen ostoksia varmaan jatkossakin, tosin ihan kaikkea heillä ei ole valikoimissa, mutta DL:ltäkin n. 151 artikkelia.
Eh miten löysinkään Hypnotic Nailsin.. Luulin Colors by Llarowen lakkojen olevan lähes saavuttamattomissa, Llarowelta tilattaessa postarit ovat nykyään aika kovat + tulliasiat + OOS, tämä putiikki on Hollannissa ja sattuipa olemaan viime viikonloppuna vielä -10% CbL-lakoista, ei tosin pahemmin vaikuttanut ostoksiin, mutta ainakin niin, että tuli sitten tehtyä se tilaus eikä vain meinattua. Alle viikossa tuli paketti ja yli 100 e (KRÖH) ostoksille oli 5 e postikulut, tosin infoissa lukee, että voisi myös valita kirjatun lähetyksen hieman kalliimmalla ja sen varmaan olisin ottanutkin, mutta maksuvaiheessa ei sitä ollutkaan tarjolla. No kaikki tuli onnellisesti perille. Vasemmalta. Chillin' in Paradise, Beautiful Disaster, Dirty Diana, Beat it ja Aliens&Outlaws. Äkkiseltään suurimman vaikutuksen teki A&O, vaikka meinasin pudottaa sen ostoskorista.
Miten sitä sitten voi vastustaa lakkoja jotka on nimetty Michaelin parhaiden hittien mukaan?


CbL Dirty Diana. Tiesin aina, että haluan tämän, biisi on tietysti loistava ja lakkakin vaikuttanut kaikissa kuvissa ihan mielettömältä, mutta..hmm. olinko kuitenkin hieman pettynyt? Onko lakassa jotain vikaa? No ei kai.. mitäköhän sitten oikein odotin?

CbL Aliens&Outlaws, hopeinen scattered holo, jossa mustia partikkeleita. Yksi kerros päälilakkaa.
CbL Beat It on tummanharmaa, jossa vihreä taitto. Ei päälilakkaa, mutta pitäisiköhän sitä kokeilla. En yleensä ole holojen päälle laittanut, eikä kaikki taida siihen tarkoitukseen käydäkään.
CbL Beautiful Disaster, kerros päälilakkaa, kuivuu muuten varmaan aika mataksi.
Nyt mulla on testiskittles noita ylemmässä kuvassa olevia, en malttaisi millään olla vaihtamatta näitä jo uusiin..
tässä loput Hypnoticin ostoksista: CbL The Golden Touch, CbL Soccer Mom, Dance Legend Machete, DL Inhale ja DL Beautiful Lie. *sigh*.
Who cares about Baby Lips? Mikä sekin juttu oli? Näitä ostaisin mieluummin vaikka viistoista.