tiistai 29. toukokuuta 2012

Kesän korvalla


Kesällä kaikilla on tietysti muuta ajateltavaa kuin meikit. Ihan tervettä. Kyllähän se näin menee, mitä enemmän lämpöä, sitä vähemmän kiinnostaa naamaansa laittaa. No, tänään oli kuitenkin vain 13 astetta, joten ehkä tässä jaksaa vielä meikkailla. Kaivoin naftaliinista L'orealin Bare Naturale Powdered Mineral Foundationin (käytän sävyä 456 Soft Ivory) ja tätähän olen hehkuttanut aikaisemmin, mutta mietin, että vieläkö se pitää pintansa. Vielä. On mukava huomata, että se kestää hyvin hieman hikisemmänkin työpäivän, ilman että kaivoin puuteripaperit esille, kuten aina meikkivoiteen kanssa on puolessa välissä päivää tehtävä. Käytän jopa tuota pakkauksen kämästä sutia ihan tyytyväisenä.

Tästä on myös kiinteät versiot, mutta jostain syystä sävyt eivät ole menneet itselläni kohdalleen.

Ai että taas himotti IsaDoran kesälakat, jos olisivat halvempia ostaisin kaikki sävyt. Tuossa kuvassa ei edes ole sitä vaalean oranssia, South Beach-jotain ja sitten se Ocean Drive.. nuo oikeanpuoleiset ovat ihan ok, mutta koitan hillitä itseni.



Kuva: Hauteid.com. Ah, ja mitä hiukseni tarvitsisivat? Ihan täyden pelastuksen ja armahduksen. Olen vähän sitä mieltä, että aikaisemmin keväällä tehty vaalennuspesu meni vähän pieleen (heippa 100 e) samalla lähti kaikki elo hiuksista ja yritän vielä kasvattaa niitä.. Tarvitsen siis tämän, Kerastase Elixir Ultime, ja pirun kallista öljyä onkin. Kuiville hiuksille voin suositella myös neitsytkookosöljyä, joka tulee huomattavasti edullisemmaksi. Tarvitsen myös uuden kappaleen Redkenin All Soft-shampoota ja haluaisin kokeilla Dermalogican Shine Therapy-shampoota. Mistä ne sitten kannattaa ostaa.. eBayta vähän harkitsin tuon Kerastasen kohdalla, jos ostaisi vaikka sellaisen pienemmän, 50 ml pullon ens alkuun. Redken näyttäisi olevan sopuhinnoissa FeelUniquessa, josta, ihme kyllä en ole koskaan tilannut! Ja jos joku on kiinnostunut Armanin Eyes to Kill-luomareista, niin FUniquessa on L'orealin Cannes-kokoelma myynnissä, jossa näitä samantyyppisiä Infallible-luomareita hybridiväreissä.. 
http://www.feelunique.com/p/LOreal-Paris-Color-Infallible-Eye-Shadow-3-5g

Niin ja se Dermalogican shampoo kannattaa ostaa varmaan Jersey Beauty Companysta.
 Kuva: chicprofile.Tätä en vaan voinut vastustaa, esim. Rouge Deluxissa hyvät kuvat (ks. linkkilista). Too Facd Summer Eye. Mulle vasta valkeni, että Natural Eyen jälkeen on tullut vaikka mitä silmiä, Smokey Eye, Romantic Eye, Natural at Night.. Mulla on siis tuo Natural Eye, ja tykkään aikas lailla.
Tässä vielä ennenmuinoin ottamani kuva. Otin muuten tuon alavasemman laatan kokonaan pois (Nude Beach) kun siinä oli sellaset kimalteet että.
Tuo Summer Eyen rasia on ohuempi, siitä paljon plussaa, tässä Natural Eyessa vie turhaa tilaa surkeussivellin, joka on ikäänkuin vetolaatikossa värinappien alla. Tuo Summer Eye on niiiin kaunis, ja kaunis pakkauskin. Vielä en ole ehtinyt paljon käytellä, mutta ihan hyvältä vaikuttaa. Mun. on. pakko. saada. vielä. Natural at Night, kas tässä:
Kuva: Iamthemakeupjunkie.blogspot. Aah, ihana.
Summer Eyen löysin Pretty.fi:stä, saako sitä oikein edes muualta (vielä?). Mukana Summer Eyessa oli näyte Shadow Insurancesta, jossa ystävällisesti näytettiin, kuinka paljon enemmän saat luomiväristä irti pohjustajan kanssa. Kiitti. En ole koskaan käyttänyt luomarinpohjustajia, tuo kuva teki kyllä vaikutuksen..
Kuva: Beautyspion.de. Tämmöisenkin kerkisin jo tilaamaan Love Itistä. MeMeMe Eye Inspire Fire Eyes, ihan sama tyyli pakkauksessa kuin muutaman vuoden takaisissa MACin baked-nelikoissa. Ihan jees, tästä oli tosin kannesta jo pettänyt liimaukset. Kostealla siveltimellä vaan sutimaan ja kivaa jälkeä tuli, sopii hienosti varsinkin vihreille silmille.

Ja yksi juttu vielä:
Tähän olen ihastunut, tosin vasta näytteen ja minikokoisen vartalovoiteen kautta. Yum-my. Mieluiten ostaisin ihan pienen pullon, kun noita hajuvesiäkin tuppaa kertymään ja sitten niihin kyllästyy. Tämä on ihana. En osaa kuvailla mitenkään tarkemmin sitä, mutta lo-ve-ly. Kiva löytää aina välillä uusi tuoksu.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Toukokuuta

Niinpä niin aika kuluu ja samaan malliin jatketaan.
"Hey Vanity called, she wants her thighs back!"
Kyllä se vaan pitää uskoa, ettei mässätä voi niin paljon kuin huvittaa. Tai maata ameebana sohvalla. En ole mikään kuntosalien ystävä, menen sitten eläkkeellä mummojumppaan. Paljon helpompaa on tehdä kotona joskus jotain. Kuten esimerkiksi Cindy Crawfordin The Next Challenge Workout. Tämä on niin tappokamaa, joskus vähemmän, joskus enemmän. Ostakaa vaikka Englannin eBaysta, ei maksa pali. Jumppa kestää n. tunnin ja siinä on lämmittelyt mukana. Et tarvitse kuin jonkun pehmeähkön alustan/maton ja käsipainot (ja lenkkarit sisäkäyttöön). Kannattaa lukea vaikka Amazonista arvioita. Ostin tämän itse jo aikoinaan VHS:nä. Ideaali olisi tietty tehdä n. kerran viikossa ja sitten jotain ulkoilua päälle. Viideo on ihan asiaa, ei pelkkää posetusta, vaikka välillä reenataan hiukset hulmuten. (Miten sillä on niin ohut ponnari..) Mulla on ristiriitainen suhde tähän levykkeeseen, tiedän toisaalta kuinka hyvä se on ja toisaalta kuinka vastenmielistä se on aloittaa, pelkkä ajatus.. uh. No ei se tänäänkään ollut niin paha. Toivottavasti joku tarttuu tärppiin ; )

Mitäs tässä on osteltu..
TheBalmin Hot Mama-poskipuna..
Ostin tämän koska luin, että Beverly Hillsin Real Housewife Kyle käyttää tätä.. hmm. eikö Kylellä ole varaa laatukosmetiikkaan? Täytyy nyt vielä testailla tätä, ei se varmaan huono oli, mutta levittyvyydessä oli ehkä toivomisen varaa?


Ai niin Real Housewiveistä tuli mieleen.. : D. Pari viikkoa sitten alkoi Vancouverin versio.

Mitäs tästä nyt sanoisi, jaksoja on tullut n. 5 kpl.. eikö oikeasti ole muuta sisältöä kui 37-50-vuotiaat tädit, joilla on täytteitä naamassa enemmän kuin talveen varautuvalla oravalla, tappelemassa kuin highschool mean girls? En tiedä pötkitäänkö näillä eväillä pitkälle. Sitten kokoonnutaan viinilasin ääreen, ja sitä viiniä kuluu paljon, ja keskustellaan mitä se sanoi, sanoiko se silleen ja kuka pyytää anteeksi vai pyytääköhän se. Ei hyvää päivää. OC:stä on tullut muuten huomattavasti kiinnostavampi nykyään ja Atlanta tietty rokkaa. Niissä sentään tapahtuukin oikeasti jotain. Ensi kuussa alkaa New Yorkin uusi kausi, harmi kun Jill ei ole enää siinä. Vancouverista piti vielä sanoa, että sarja on ainakin täydellinen Vancouver-mainos, ihanaa, haluan heti muuttaa sinne.
Nam. Ostakaa heti. Nämä eivät ole sellaisia kammottavia "hedelmä"täytelakuja.
Ostin Mansikkalasta jo jonkin aikaa sitten tällaisen Fusion Beautyn Top Picks-setin, maksoikohan n. 16 e, nyt hinta on taas 33 e. Tässä on muutama kappale noita turvottavia huulikiiltoja ja sitten joku line filler ja ripsijuttu.. Tykkään varsinkin noista kahdesta vasemmalla olevasta Micro Collagen-jutusta, tuo ohan hopeinen hylsy on sellainen minttuinen yöhoito, jotta aamulla heräät tyynyhuulilla.. Tilasin ison koon eBaysta sävyssä Sun (Color LipFusion), koska.. Kyle Richards käyttää sitä, hahaa. Pakkauksen minikoko nyt vaan on mulle ihan sopiva, tuo normikoko on mielestäni todella iso, saanko mä ikinä käytettyä sellaista loppuun. Tosin sitä on oikeasti tullut käyteltyä. Oikealla olevasta Infatuation-sarjan kiillosta en pitänyt, varsinkaan se sävy ei sopinyt, enkä tykkää sellaisesta harjassivellinmallista. Ripsari on testaamatta vielä, mutta en ole lukenut siitä mitään hyvää, line filler.. katsotaanpa nyt, en osaa noita yleensä käyttää.
Kuva lainattu beautyjunkielondon.com.
Teinpä tilauksen piiitkästä aikaa hongkongilaiseen SaSa.comiin. Ja tekisin toki useamminkin, jos postikulut eivät nykyään olisi niin karmeat, 18$. Nyt osuin ihan sattumalta sinne, kun oli ilmaiset postarit muutaman päivän ajan. Ajattelinpa sitten tilailla esim. silmänaamioita ja tilasinkin sen seitsemää sorttia. Näihin voisi sitten joskus palata. Lisäksi tuolla on minikokoja kaikkea kivaa, Dioria ja sellaista, ostin minikoon tästä Cliniquen Lash Power-ripsarista. En odotellut paljoa, mutta todentotta se pidensi ja erotteli siististä, eikä meinannut lähteä kirveelläkään. Eli huoletta voi kävellä vaikka kaatosateessa. Itse toivon ripsarilta myös tuuheutusta, joten ei tästä ehkä ihan mun ripsari tule. Olen tammikuusta lähtien käyttänyt Revitalashia, joten ehkä se pituus korostui siitäkin syystä erityisesti. (Kuvassa varmaankin ihan normikoko).
Jaa oishan tässä asiaa enemmänkin. Nyt oli Sokoksellekin tullut Laylan Magneffect-lakkoja, mukava hinta, n. 15 e. Huhheijaa, valinnan olisi siis syytä mennä kohdalleen, kun näitä ostelee. Hyvää oli se, kun testailin, että kuvion teko oli helpompaa kuin aiemmin, esim. Lorkun lakan kanssa aikoinaan en saanut mitenkään onnistumaan, mutta värit eivät toistu ehkä ihan niinkuin korkin mallissa.. kannattaa siis tsiikailla netistä swatcheja ennen ostosten tekoa. Nythän näitä magneettilakkoja on pullahtanut sarjalta jos toiselta.