sunnuntai 27. lokakuuta 2013

All I want.. rrright now.

Hirveästi on tullut maailmalla jänskiä juttuja, jotka pitäisi saada nyt tai heti. Joitain voi toki hieman harkita, hetkisen ajan. Deborah Lippmann Starlight-setti todennäköisesti pakkaa kohta laukkunsa ja lentää luokseni. See ya soon, honey! Ajattelin ostaa tämän Kissandmakeupny:sta, hintaa 49$ ja kympin postarit päälle. Ovat siis minikokoisia lakkoja (8 ml muistaakseni), ja tässähän on toki mahdollisuus, että tuote jää tulliin, joten ehkä varmuuden vuoksi omassa budjetissa kannattaa varautua 24% lisälaskuun. Ensiksi bongasin setin Big Bang, jossa kaksitoista miniä, vähän normaalimpaa koostumusta ja hintaakin muutama kymppi enemmän, taidan kuitenkin nyt ottaa tämän.

Jos et ole kuullut Rodin Olio Lussosta, et voi kutsua itseäsi kosmetiikkafriikiksi. Mikä tämä ihmeöljy on, joka maksaa 150$? Mua on kaivertanut tämä asia jos jonkin verran, viime vuonnako se oli, kun luin travel setistä, mutta sitä oli aika vaikea saada, merkin omilta sivuilta ei voi tilata Suomeen. Guuglettamalla bongasin sitten kanadalaisen putiikin, josta tein ostoksen. Mahdollisesti hieman järjetöntä, travel setti 5 ml öljypulloineen (kasvo-, hius- ja vartaloöljy, hajuvesinäyte ja voidenäyte) n. 85 e. Joo-oh. No ei tarvitse sitten ihmetellä, kun tietää itse. Euroopasta normikoon voi tilata vaikkapa Cultbeautysta Englannista, hinta 97£.

Mistä tämäkin villitys alkoi? Voi hyvät hyssykät. Hourglass Ambient Lighting Powders, kuvassa Palette, kolmen sävyn paletti, joista yksi on uusi sävy, eikä sitä ainakaan vielä ole yksittäisenä saatavilla. Olen nyt jonkin verran seurannut keskustelua puutereista, enkä ole vielä ihan päättänyt mitä teen. Niitä puutereita on niin monta, mistä ihmeestä tiedän mitkä ovat itselle sopivat, sittenkun ihmiset näitä ostavat, ne meinaavat ostaa kaikki.. huoh. Ehkä aloittaisin tästä paletista. (Ostoksen tekisin varmaan Space NK:ltä Englannissa) Itseasiassa sen kunniaksi kaivoin laatikosta Diorin Diorskin Nude Glow-puuterin, joka oli tavallaan aurinkopuuterisarja, mutta omistamani Aasia-versio 003 First Light ei aurinkoa ole nähnytkään. Jostain syystä omat kuvani ovat hävinneet, tässä lainakuva:
joeychong.com
Oi oi onhan se kaunis, aion nyt sitten kabukilla pyöritellä sitä meikin päälle, se ei pahasti hohda, ei se taida tehdä oikein mitään.. viimeistellään nyt sitten sillä. Ja se jumalainen Guerlainin helmipuuteri, no en ole käyttänyt. Nyt voisi alkaa sutimaan sitäkin, ennenkuin ostellaan uusia.
beautyzine.com
Ohh.. NARS One Night Stand poskipunapaletti. Se on kyllä saatava. Kuuluu Guy Bourdin-kokoelmaan, miten sitä ei NARS Eu:n sivuilla ole, jossain luki eksklusiivisesti Sephoralle, are you kidding me? Tämä oli kyllä Space NK:llä ennakkovarattavana, mutta en nyt taida siihen alkaa. Must. Have. Anyway,

Ei kommentteja: