perjantai 16. syyskuuta 2011

My Top 10 osa 2

Okei väännetääs tää topkymppi nyt loppuun ettei unohdu.

6. Paula's Choice BHA
Tätä olen käyttänyt jo monta vuotta (lotion/gel, kuvassa liquid), ja naamani olisi varmaan räjähtänyt mustapäistä ilman tätä. Oleellistahan näissä salisyylihappotuotteissa on se, että tuotteen pH on tarpeeksi alhainen, että tuote toimii eli kuorii ihoa kemiallisesti. Nämä putelit ovat todella riittoisia, olen käyttänyt muutamia vuosia kahta (1% ja 2% ) pulloa, tosin eihän tuotetta tarvitse koko naamalle levittää, ellei niitä mustapäitä sitten ole ihan koko naamassa. Tämä tuote kuitenkin pitää ne kurissa ja nuhteessa. Omani olen alunperin ostanut eBaysta, mutta nyt sarjaa saa jo Suomestakin, ja nettikaupasta voi tilata vaikka sampleja testiin. Tarkoitukseni onkin tilata muiden tuotteiden sampleja, uskon että Paulan tuotteet ovat tarkkaan harkittuja ja laadukkaita, Paula Begounin kirjat ovat myös mielenkiintoista luettavaa, varsinkin Don't go to the cosmetics counter without me, joka sisältää tuhansia arvioita markkinoilla olevista kosmetiikkatuotteista. Kirjasta on jo 8. painos saatavilla, eikä maksa kuin pari kymppiä vaikka Adlibriksessa.

7. Dermalogica Skin Smoothing Cream + Daily Microfoliant
Kun tämä sarja alkoi kiinnostaa, tilasin eBaysta intona kaikenmaailman sampleja.. ja ihastuin. Ei tulisi mieleenkään ostaa näistä Suomesta, yleensä Jersey Beauty Companyssa on ollut edullisimmat hinnat, mutta muistettava tullirajat. Nyt satuin LookFantasticin sivuilla ja yllätyin, että mitä, 50 ml maksaa vain 23£, no mitäs tämä maksaa JBC:ssä.. saman verran. Jaahas, näitä voikin tulevaisuudessa sitten tilata Lookfantsusta. Suomessa 50 ml tuubi maksanee lähemmäs 50 e. Jotenkin tämä on vain sellainen ihana yleisvoide. Aurinkosuojaahan tässä ei pahemmin taida olla, joten en ole nyt kesällä käytellyt.
Dermikseltä ostin jonkun hyvällä suojalla varustetun päivävoiteen, jonka nimeä en tietenkään jaksa etsiä, ja se oli sellaista hirveää valkoista tzankkia.. en tykännyt. Oisko se ollut Pure Light SPF 30? Muutenkin tuollaiset aurinkosuojan sisältävät päivävoiteet joita nyt kesällä käyttelin (esim. ROC ja Biotherm) jäävät ensinnäkin mukavan tahmeiksi, siihen on sitten kiva levittää vaikka puuterinen meikki > : I. Plus, ne eivät myöskään taida olla oikein kosteuttavia. No näillä leveyksillä ei taida aurinkosuojaa seuraavaan puoleen vuoteen tarvita.
Ja sitten se ihana kuorinta Daily Microfoliant, toinen purkki menossa, kuten voiteessakin toinen tuubi, niin pakkohan nämä on Top kymppiin päästää. En tiedä kannattaako tuota kuorintaa ihan joka päivä käyttää, vaikka itsekin kuorin mielelläni useamman kerran viikossa. DM:llä tulee vaan aivan silkosileä pinta. Kokeilkaa itse ; ). Tykkään myös sävyttävästä ja kohtuullisen aurinkosuojan sisältävästä Total Eye Caresta, jota tilaan varmaan taas jossain vaiheessa.

8. Louis Widmer Eye Contour Cream
Tämähän on sellainen aika rasvainen voide. Kolmas purkki tulee kuitenkin kotiin tässä syksyn kuluessa. Hintaa tällä on tällä hetkellä n. 26 e riippuen vähän ostopaikasta, mutta kokoa tuplasti normaalia enemmän eli 30 ml, joten purnukan pitäisi kestää käytössä toista vuotta.. sitä ei tarvitse kerralla paljoa. Tätähän voi laittaa sitten vaikka iltaisin, jos pelkää että meikki sulaa voiteen mukana. Tykkään kuitenkin siitä, että tiedän, että tuote hoitaa ja kosteuttaa ihoani vaikka siinä olisi aina vähintään tuplasti peitevoidetta ja muuta tököttiä, mielestäni tämä on vaan ihan erilainen kuin suurinosa sy-voiteista joita olen kokeillut. Tavallisia sy-voiteita saatan laittaa aika reippaastikin, koska mulla ei turpoa sy-iho. Luottotuote, saatavana myös hajustamattomana.

9. Dlish Clean
Mitä tekisin ilman Cleanin tuoksuja? En tiedä mikä niissä on, mutta niistä tai ainakin niistä parista omasta suosikkituoksusta tulee jänniä fiiliksiä, ne herättävät tunteita, mikä on aika mielenkiintoista. Jos siis esim. aamulla suihkautan Warm Cottonia, saattaa tulla ihan herkkisolo. Dunno. No jokatapauksessa olen tietty ihan Clean-fani, mutta nämä viimeisimmät tuoksut eivät ole olleet ihan mun makuun. Viimeisin on Skin, jossa on myskiä, josta en pidä, mutta muuten tuo tuoksu on aika kiehtova. Haluaisin pitää siitä. Suosikkini ovat Warm Cotton, Shower Fresh ja Fresh Laundry. Näitä saa nykyään Suomestakin ihan kohtuuhintaan. Kaikki tuoksut eivät ole kestäviä, joten niitä voi kerrostaa sarjan voiteiden kanssa.

10. ??
Tajusin juuri äsken, että olen raapustanut top kympin aikoja sitten yhdelle paperille, jota ei ole saanut tietenkään hukata. Niin, tajusin sitten, että eihän siinä olekaan kuin 9 kohtaa.. apua. Koska olen myös kynsilakkafriikki, niin kai jotain kynsijuttujakin pitäisi olla? Eli sanotaan sitten OPI. Kyllä OPI on mulle kynsilakkojen kuningatar. Ihan hyviä haastajia on toki markkinoilla, mutta toistaiseksi OPI pitää pintansa. Essie on myös tyylikäs merkki ja saanut hyvin laajennettua väripalettiaan, China Glaze on laadukas ja trendikäs, Orly nostaa profiiliaan kokoajan, Zoya on mielenkiintoinen.. ja OPI on aina OPI.

4 kommenttia:

Gloss kirjoitti...

Toi Paula on kyllä hyvä tökötti!

Vanity kirjoitti...

On se, välillä kun luulee tulevansa toimeen ilman, huomaa nopeasti olevansa väärässä ; )

Tiia kirjoitti...

Oi kyllä! Mäkin rakastan Cleaneja. Mulla on tosin vasta kaksi tuoksua ja yksi suihkugeeli, mutta olen kiihkeästi haaveillut hankkivani lisää kyseistä merkkiä. :)

Vanity kirjoitti...

Moi Tiia, on tosi kivaa, että sarja on laajentunut vaikka millaisiin tuotteisiin, varsinkin Strawberrynetia kannattaa pitää silmällä, välillä tosi hyviä Clean-tarjouksia!