sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Toukokuuta

Niinpä niin aika kuluu ja samaan malliin jatketaan.
"Hey Vanity called, she wants her thighs back!"
Kyllä se vaan pitää uskoa, ettei mässätä voi niin paljon kuin huvittaa. Tai maata ameebana sohvalla. En ole mikään kuntosalien ystävä, menen sitten eläkkeellä mummojumppaan. Paljon helpompaa on tehdä kotona joskus jotain. Kuten esimerkiksi Cindy Crawfordin The Next Challenge Workout. Tämä on niin tappokamaa, joskus vähemmän, joskus enemmän. Ostakaa vaikka Englannin eBaysta, ei maksa pali. Jumppa kestää n. tunnin ja siinä on lämmittelyt mukana. Et tarvitse kuin jonkun pehmeähkön alustan/maton ja käsipainot (ja lenkkarit sisäkäyttöön). Kannattaa lukea vaikka Amazonista arvioita. Ostin tämän itse jo aikoinaan VHS:nä. Ideaali olisi tietty tehdä n. kerran viikossa ja sitten jotain ulkoilua päälle. Viideo on ihan asiaa, ei pelkkää posetusta, vaikka välillä reenataan hiukset hulmuten. (Miten sillä on niin ohut ponnari..) Mulla on ristiriitainen suhde tähän levykkeeseen, tiedän toisaalta kuinka hyvä se on ja toisaalta kuinka vastenmielistä se on aloittaa, pelkkä ajatus.. uh. No ei se tänäänkään ollut niin paha. Toivottavasti joku tarttuu tärppiin ; )

Mitäs tässä on osteltu..
TheBalmin Hot Mama-poskipuna..
Ostin tämän koska luin, että Beverly Hillsin Real Housewife Kyle käyttää tätä.. hmm. eikö Kylellä ole varaa laatukosmetiikkaan? Täytyy nyt vielä testailla tätä, ei se varmaan huono oli, mutta levittyvyydessä oli ehkä toivomisen varaa?


Ai niin Real Housewiveistä tuli mieleen.. : D. Pari viikkoa sitten alkoi Vancouverin versio.

Mitäs tästä nyt sanoisi, jaksoja on tullut n. 5 kpl.. eikö oikeasti ole muuta sisältöä kui 37-50-vuotiaat tädit, joilla on täytteitä naamassa enemmän kuin talveen varautuvalla oravalla, tappelemassa kuin highschool mean girls? En tiedä pötkitäänkö näillä eväillä pitkälle. Sitten kokoonnutaan viinilasin ääreen, ja sitä viiniä kuluu paljon, ja keskustellaan mitä se sanoi, sanoiko se silleen ja kuka pyytää anteeksi vai pyytääköhän se. Ei hyvää päivää. OC:stä on tullut muuten huomattavasti kiinnostavampi nykyään ja Atlanta tietty rokkaa. Niissä sentään tapahtuukin oikeasti jotain. Ensi kuussa alkaa New Yorkin uusi kausi, harmi kun Jill ei ole enää siinä. Vancouverista piti vielä sanoa, että sarja on ainakin täydellinen Vancouver-mainos, ihanaa, haluan heti muuttaa sinne.
Nam. Ostakaa heti. Nämä eivät ole sellaisia kammottavia "hedelmä"täytelakuja.
Ostin Mansikkalasta jo jonkin aikaa sitten tällaisen Fusion Beautyn Top Picks-setin, maksoikohan n. 16 e, nyt hinta on taas 33 e. Tässä on muutama kappale noita turvottavia huulikiiltoja ja sitten joku line filler ja ripsijuttu.. Tykkään varsinkin noista kahdesta vasemmalla olevasta Micro Collagen-jutusta, tuo ohan hopeinen hylsy on sellainen minttuinen yöhoito, jotta aamulla heräät tyynyhuulilla.. Tilasin ison koon eBaysta sävyssä Sun (Color LipFusion), koska.. Kyle Richards käyttää sitä, hahaa. Pakkauksen minikoko nyt vaan on mulle ihan sopiva, tuo normikoko on mielestäni todella iso, saanko mä ikinä käytettyä sellaista loppuun. Tosin sitä on oikeasti tullut käyteltyä. Oikealla olevasta Infatuation-sarjan kiillosta en pitänyt, varsinkaan se sävy ei sopinyt, enkä tykkää sellaisesta harjassivellinmallista. Ripsari on testaamatta vielä, mutta en ole lukenut siitä mitään hyvää, line filler.. katsotaanpa nyt, en osaa noita yleensä käyttää.
Kuva lainattu beautyjunkielondon.com.
Teinpä tilauksen piiitkästä aikaa hongkongilaiseen SaSa.comiin. Ja tekisin toki useamminkin, jos postikulut eivät nykyään olisi niin karmeat, 18$. Nyt osuin ihan sattumalta sinne, kun oli ilmaiset postarit muutaman päivän ajan. Ajattelinpa sitten tilailla esim. silmänaamioita ja tilasinkin sen seitsemää sorttia. Näihin voisi sitten joskus palata. Lisäksi tuolla on minikokoja kaikkea kivaa, Dioria ja sellaista, ostin minikoon tästä Cliniquen Lash Power-ripsarista. En odotellut paljoa, mutta todentotta se pidensi ja erotteli siististä, eikä meinannut lähteä kirveelläkään. Eli huoletta voi kävellä vaikka kaatosateessa. Itse toivon ripsarilta myös tuuheutusta, joten ei tästä ehkä ihan mun ripsari tule. Olen tammikuusta lähtien käyttänyt Revitalashia, joten ehkä se pituus korostui siitäkin syystä erityisesti. (Kuvassa varmaankin ihan normikoko).
Jaa oishan tässä asiaa enemmänkin. Nyt oli Sokoksellekin tullut Laylan Magneffect-lakkoja, mukava hinta, n. 15 e. Huhheijaa, valinnan olisi siis syytä mennä kohdalleen, kun näitä ostelee. Hyvää oli se, kun testailin, että kuvion teko oli helpompaa kuin aiemmin, esim. Lorkun lakan kanssa aikoinaan en saanut mitenkään onnistumaan, mutta värit eivät toistu ehkä ihan niinkuin korkin mallissa.. kannattaa siis tsiikailla netistä swatcheja ennen ostosten tekoa. Nythän näitä magneettilakkoja on pullahtanut sarjalta jos toiselta.

2 kommenttia:

Charming Nails kirjoitti...

Oi vitsit että meidän pitäis joskus Cindy jumppailla yhdessä! Mä en vaan jaksa jumpata kotona, jos teen sitä jonkun videon tahdissa niin puolet ajasta menee köllöttelyyn :) TV2:lta tulee myös joskus hyviä jumppia.

Kiitos, tänään näköjään tullut kivaa postia :)

Vanity kirjoitti...

Se ois kauheeta huitomista ja hikoilemista : O. Toisaalta olisi hauska katsoa kun joku yrittää tehdä sitä.. todella hauskaa. Ne kakkosen jumpat oli joskus hyviä, vähän ärsyttävät vetäjät, mutta jotain hyviä juttuja, harmi kun ei taida olla DVD:nä niitä mistä tykkäsin.