Oh nooees.
Mitäs jos laittais ihan pikkuruiset kuvat? Että tällanen se on joo noniin heippa. China Glazen Kiwi Cool-ada ei halua käyttäytyä hyvin. Kaikki vaikuttaa lupaavalta kun aloittaa lakan levityksen, mmm ihana sävy. Ja, juu tietty se sitten kuivaa suht mataksi mutta ei vahingossakaan tasoitu edes kolmella kerroksella. Nyt tuli vasta mieleen, että auttaisikohan jos laittaa valkoista lakkaa alle.. Noita neoneja tulee sittenkin niin harvoin käytettyä, että kaikki niksit unohtuu.
Ehkä näin on parempi, armoton totuus. Tosiasia on, että kamera on tässä varsin armoton. Tosielämässä lakkaus on ihan ookoo, luonnonvalossa parempi kuin keinovalossa, mutta silti. Sellainen 8,5 arvoiselta vaikuttava lakkausjälki ei vaan kameran silmässä ole kelvollinen. Laittelin siis 2-3 kerrosta ja nyt jos katson lakkausta tässä normivalossa niin eihän ne kynnet sieltä läpi paista niin karmeasti kuin tuossa vaikuttaa. Päällä Mavalan Mavadry.
*eyeroll*. Ihanaa kun bloggeri vielä sössii nuo kuvat. Sain tästä kuitenkin jopa kehuja tosielämässä, kyllä tämä ihan mukava, raikas sävy on, mutta hyvin vaikea saada tasaista tulosta. Okei ei tämä mikään 8,5 lakkaus ole, muttei niin huono, ettei ihmisten ilmoilla kehtais olla.
Hiukseni ovat pimahtamassa, olen kasvatellut niitä n. vuoden edellisen leikkauskatastrofin jäljiltä, ja vaikka aurinko ei hirmuisesti ole porottanut, niin kuivaahan ne. Olen myös iät ja ajat jemmannut kaapissa tätä Redkenin hoitosettiä, ihan vaan laiskuuttani en ole saanut aikaiseksi lätkäistä päähän. Tämä on periaatteessa salonkihoito, mutta netistähän saa kaikkea, löytyy Strawberrynetistä ja Ebaysta. Toisaalta Mansikkalassa setille tulee hintaa yli 60 e ja kampaaja saattaa tehdä hoidon kympillä esim. värikäsittelyn yhteydessä niin kannattaa miettiä mitä tekee.. tosin tuosta setistä riittää yli 10 käsittelyä. Aijai kun menin katsomaan Mansikkalasta, niin siellä oli sellainen Chemistry Filler shot ja Thermo shot.. mutta ei, nyt ei ostella sellaisia, tarkoitus on todellakin käytellä näitä pois. Ei tällä hirveästi harmia saa aikaan, vaikka ammattilaisille onkin tarkoitettu, Shotia levitetään hiuksiin n. 15 ml, se on kuin hoitoainetta joka heti tuntuu ihanan pehmittävältä ja Phix Phasea päälle reilut kymmenen suihkausta. Vaikutusajaksi riittää 10-15 min.
Tässä vielä INCit.
maanantai 30. heinäkuuta 2012
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Sally Hansen Magicals
Sally Hansenin legendaariset Magicals-lakat (Magical Nail Makeup). Näitä ilmestyi aikoinaan kuuden kappaleen setti, yhden olen lahjoittanut eteenpäin, yhden heittänyt pois.. Vasemmalta Copper Cauldron, Mystical Mandarin, Magenta Magic ja Fairy Dust Pink. Kai tässä kesällä kannattaa tehdä nyt sitten nämä holospesiaalit, jotain uuttakin on onneksi tulossa piakkoin.
I originally had the whole set of six, but gave one away ja threw another one away.
Ylhäältä alas CC, MyMa, MaMa ja FDP eli sama kuin pullot vasemmalta oikealle. Mikäs tässä nyt on kun ei ne niin superholoilta kuvassa näytäkään? (In the shade)
Tuo olikin kuva varjossa, tässä ollaan auringossa. Kynsinauhoille oli tehtävä emergency-rasvaus, niin hieman kiiltelee sormet. Kaksi kerrosta, ei päälilakkaa. (In sun)
Näitähän ei enää ole pahemmin saatavilla, eikä niiden perään kauheasti kannata haikaillakaan. Ajattelin kuitenkin tallentaa nämä historiaan ennenkuin heittävät henkensä. Jos en väärin muista tämä setti saattoi olla ensimmäinen eBay-ostokseni, ja setti postareineen oli alle 30$.
En yleensä holojen päälle laita päälilakkaa, vaikka joitain sellaisia on olemassa, jotka holojen kanssa käyvät. Nämä Sallyt kestävät n. päivän hyvänä, päälle voi toki laittaa sitten kerroksen paikkausta toiseksi päiväksi, mutta sitten on melkein otettava pois.
Pahoittelen rasvausefektiä. Tässä taikalakat vielä salamalla. (With flash)

maanantai 23. heinäkuuta 2012
Hittimittari
Koska OPIt, China Glazet ynnämuut eivät jaksa oikein innostaa vanhaa lakkafriikkiä, ai miin, olenkos tänä vuonna varsinaisesti ostanut noiden kokoelmista mitään? Hollandissa oli pari mielenkiintoista lakkaa, mutta eikös mulla ole jo dupeja niille. Kaavailin lähinnä sitä mintunsuuntaista ja niitä, jotka muistuttivat Essien Smooth Sailingia, Herring ja mikässeoli, ja SS on tosi hieno, enkä ehdi sitäkään käyttää ja noita mintunsuuntasia on jo aivan riittävästi.. tavallaan. Germany, äh. Neonit, eih. Bohemian, äää. Hunger Games. ei. Safari noemmätiiä. Halloween, ääh, koska ehtisin sitä edellistä vihreää myrkkymömmöä käyttää? Holiday James Bond. eiei. Orly Glam FX vähän kiinnostais, mutta onko ne jo olemassa olevia glittereitä kummempia? Essieltäkin tulee joku lama-kokoelma. Ajatelkaa, jos Lumene alkaisi nimeämään huulipuniaan Aamukasteen ja Yhdessä kuljemme ja Auringonsäde-nimien sijaan Leipäjono, Taantuma ja YT-neuvottelut? EIII. Harmaita hiuksia tulee vähemmästäkin. Kosmetiikan pitää olla mukavaa todellisuuspakoa! Sitä vartenhan se on.
Asiasta Brasiliaan. Nyt kun länsimerkit julkaisevat ns. dudeja, eli mikä oli ennen holo, ei enää olekaan. Siis väittävät, että se myrkkyjauhe on kallista jne. Toisaalta holoja on ollut halpismerkeiltä kuten Golden Rose ja Flormar. No oli miten oli, nyt on päästy brassilakkojen makuun, näitä tarjoilee esim. Llarowe ja Ninja Polish jenkeissä ja Chez-Delaney Ranskassa. Kokemusta mulla on toistaiseksi vain Llarowesta, ei mitään valittamista. Shipping-hinnat näkyvät etusivulla ja kauppa on kyllä ihan aarreaitta, nam. Monesti mukana on myös oikeita lakkauskuvia eikä vain promokuvia, good service, niin se pitää ollakin! Vaikken koe olevani ihan holofanaatikko, onhan ne toki kivoja ja näyttäviä, mutta seen it, been there, done that. Olen kuitenkin hankkiutunut eroon esim. sinisistä OPI-holoistani, niin halusin sellaisen.. Tilasin siis Speciallità Hits No Olimpo-sarjan Apolon ja vähän myöhemmin Heran. Myös flakie Samba tarttui kerran mukaan. Yläkuvassa Hera ja Samba.
Ninjassa on hieman edullisempi hintataso, mutta heillä on "kokoajan kaikki loppu" noin ostajan näkökulmasta. Eff that. Tilaukseen menee varmaan lähiaikoina jokunen Jade-holo, taidan ostaa Llarowesta. Chezille taidan kanssa tehdä tilauksen, en olekaan tilannut sieltä vielä. Postarit ovat todella asialliset. JA. Siellä on Laylan holoja ja Mirror Chromeja ja hyvä valikoima Nfu Oh-lakkoja.
Pitikin testailla, että laittaisi yhden kuvan bloggerin kautta ja sitten alle saman kuvan Photobucketin kautta, kun tuntuu, että kuvan laatu on suoraan ladattuna mitä sattuu. Olen vaan unohtanut kaikki salasanat, joten kokeilen myöhemmin.. Vertailukuvaa China Glaze DV8 ja Hits Hera. DV8 on niitä harvoja OMG-kokoelmasta, joita olen säilyttänyt ja pitänyt aarteena. Oh well, onko se tämä kesä vai onko sitä tullut vanhaksi mutta enpä tiedä, ehkä nämä tekevät talvivaloissa suuremman vaikutuksen. Ehkei kuitenkaan kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä, en todellakaan ole pettynyt näihin, odotin vaan että DV8 olisi tehnyt minuun suuremman vaikutuksen. Holot ovat hyviä sekä kesällä että talvella, loistavat sekä auringossa ja talvella keinovalossa. Näissä holoissa on vielä erottelutermi "linear" ja "scattered" no ehkä tämä ChG on erittäin lineaarinen, Hits ehkä aavistuksen "scattered". Ihan sama mulle.
Nimettömässä ChG DV8, keski- ja etusormessa Hits Hera, salamalla, ei päälilakkaa/Ring finger ChG DV8, middle and index Hits hera, no TC, with flash.
DV8 on sinisempi, Hera vihreämpi, DV8 is bluer, Hera greener, they're not dupes.
Herasta tulee varmaan lakkauskuvaa myöhemmin.
Tässä vielä flakie-sarjan Samba, onpas tylsää kun tätä sarjaa ei taida olla oikein nyt missään saatavilla, ilmeisesti Llarowekin myi vaan loppuun.. kaksi kerrosta, ei päälilakkaa, todella paljon noita hiutaleita lakassa. Ninjasta voisi tietty kysellä, onko heille vielä tulossa.

Tunnisteet:
China Glaze,
Hologrammilakka,
Speciallità Hits
tiistai 17. heinäkuuta 2012
Ihmeiden aika ja sitä rataa
Noniin heitetäänpä kuvasaastetta arkistosta..
Ah da Lippmanns. Sweet Dreams poseeraa yllä harvinaisessa auringonpaisteessa. Lippmannien saatavuus on ollut eurooppalaiselle pitkään varsin haasteellista, tosin nyt tilanne on parantunut ja esim. tätä lakkaa saa Suomesta Love It-putiikista, josta tämän itsekin tilasin.
Lippmann Mermaid's Dream. Kuten näkyy vinolakkailin tällä vain, koska a) pelkäsin överiefektiä ja b) pelkäsin lakan poistamista. Silloin vinolakkaus on hyvä vaihtoehto, sitä paitsi se luo efektin pidemmistä kynsistä, jos sellaiseen on tarve. Alunperin kun näin lakan ja lakkauksia netissä en ollut varma tuleeko tästä sellainen "minulla-on-tarttuva-tauti-kynsissä"-efekti. Ei tullut, lakka on oikein viehättävä.
Lisää Debbiee.. tässä lakkauskuvaa realistisella otteella.. Mermaid's Dream ja aksenttina Candy Shop. Molempia kaksi kerrosta ja päälilakkana/pikakuivattajana käytän nykyään aika lailla Mavalan Mavadryta. Oliko noita vaikea poistaa? Kyllä valitettavasti. Mermaid on niin kaunis, että haaveilin kyllä ihan normilakkauksesta sen kanssa.. mutta. Auttaisikohan siinä jos laittaisi useamman kerroksen alle jotain pohjalakkoja tai jotain.. joku taikatemppu pitäisi keksiä. Sweet Dreams taasen on flakie, joten sen poisto on ihan helppoa.
Ihastun aina teoriassa tällaisiin violetteihin/laventeleihin.. Essie Play Date. Oliko se sitten niin vau.. no eih.. enpä tiedä. Ehkä tällaiset sävyt eivät sittenkään sovi väritykseeni.
Tässä vähän vanhempi kuva, Sephora by OPI Iris I was thinner. Tämä lakka onkin jo lähtenyt kierrätykseen, kun ei tarjonnut mitään wow-efektiä. Lakan nimi on herättänyt suuresti pahennusta. No voi voi. Onhan se hirvittävän epäkorrekti. First world problems..
Milanin 3D Holographic-sarjan lakka Hi-Tech. Voi kun "ehtisin" taas käyttää tätäkin.
Color Club Foiled-sarjan Perfect Mole-Ten, joka tuli mulle Hot Like Lava-tarralla.. oukei. Ei mikään superhyvä kuva, mutta pitäisikö näitä sittenkin hankkia lisää.. tuo vihreä on kyllä varsin tömäkkä sävy.
Hmm mikä kuvanlaatu.. tässä taitaa olla OPIn Rally Pretty Pink, joka on ihana, varmaan parhaimmillaan talvivalaistuksessa/keinovalossa, joten kesälakaksi siitä ei taida olla.

Color Club,
Essie,
Hologrammilakka,
Lippmann,
Milani,
OPI,
Sephora by OPI
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)